Keskuskauppakamari: Yritykset odottavat ennakoitavuutta USA:lta

Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. Kuva: Roni Rekomaa

Selkeä vaalitulos ja ennakoitava politiikka ovat suomalaisyritysten tärkeimmät odotukset Yhdysvaltojen presidentin vaalille, arvioi tilannetta Yhdysvaltain vaalipäivänä Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori.  

”Maailman talouden veturina USA ei saa nyt joutua useamman kuukauden kestävään poliittiseen umpikujaan, sillä se haittaisi maan selviytymistä koronapandemiasta, vaikeuttaisi maan talouden toipumista ja jarruttaisi Suomenkin vientiä”, muistuttaa Vuori. 

Vuoren mukaan molemmat presidenttiehdokkaat – Trump ja Biden – tarjoavat Suomen talouden ja viennin kannalta mahdollisuuksia, mutta myös uhkakuvia. Presidentti Trumpin kautta on leimannut kauppapoliittiset kiistat kuten terästullit, mutta toisaalta Suomen vienti on kasvanut viimeisen neljän vuoden aikana jopa 4-6 prosenttia vuosittain. Viime vuonna Suomen tavaravienti Yhdysvaltoihin kasvoi peräti yli 11 prosenttia eli nopeammin kuin vienti EU-maihin. Suomalaisyritysten investoinnit USA:han ovat kasvaneet 15 prosenttia parin vuoden aikana. 

Presidenttinä Biden toisi ennakoitavuutta politiikkaan sekä toivottavasti rauhoittaisi samalla markkinoita ja kauppapoliittisia jännitteitä Euroopan kanssa. 

”Tosin vientiyrityksistä vain osa on kärsinyt Trumpin kauppatoimista, mutta politiikan arvaamattomuus huolestuttaa useita yrityksiä”, toteaa Vuori. 

Olipa presidenttiä Trump tai Biden, Suomen on osattava hoitaa kahdenvälisen kauppasuhteensa taitavasti sekä toimia EU:ssa siltojenrakentajana myös Atlantin ylitse, Vuori muistuttaa.   

Keskuskauppakamari kokosi tiiviin paketin yrityksille presidenttiehdokkaiden eroista.

Keskuskauppakamari seuraa tiiviisti vaaleja ja niiden tuloksen vaikutusta Suomeen. Amerikassa suomalaisyrityksiä edustava Suomalais-amerikkalainen kauppakamari seuraa myös tiiviisti vaaleja ja arvioi vaikutuksia. Autamme mielellämme mediaa ja yrityksiä. 

Liite: USA-vaaliopas yrityksille

Kategoriat:Talous, Kansainväliset asiat, Timo Vuori