Keskuskauppakamarin EU-katsaus: Kauppapolitiikka Yhdysvaltojen kanssa Ruotsin puheenjohtajuuskauden keskiössä

Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka. Kuva: Liisa Takala.

Ruotsilta odotetaan sen EU-puheenjohtajuuskaudella aktiivista kauppapolitiikkaa. Keskuskauppakamarin tänään julkaistussa EU-katsauksessa kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka korostaa, että translanttisten kauppasuhteiden tiivistäminen ja EU:n ja Yhdysvaltojen hiertäneelle kauppakiistalle ratkaisun hakeminen ovat tärkeitä, sillä kauppasopimukset alueellistuvat ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa vahvistaa jännitteitä.

Ruotsi toimii Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana kevään 2023. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka sanoo, että maan puheenjohtajuuskausi ajoittuu kauppapoliittisesti hyvin tärkeään ajankohtaan.

”Kauppasopimukset alueellistuvat, teknologiakilpailu Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä kiihtyy, blokit vahvistuvat ja vastakkainasettelu kiristyy. Lisäksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa vahvistaa jännitteitä ja varjostaa myös Ruotsin puheenjohtajakautta”, sanoo Toivakka.

Loppuvuonna neuvoston asialistalla oli EU:n ja Yhdysvaltojen kauppasuhteita hiertänyt Inflation Reduction Act (IRA). Se on Yhdysvaltain valtava tukipaketti yrityksille ja kotitalouksille ilmastoystävällisen teknologian käyttöönoton edistämiseksi. Paketti tarjoaa kannusteita kotimaisille toimijoille päästöjen vähentämiseen ja uusiutuvan energian kasvattamiseen. EU-maat ovat olleet huolissaan eurooppalaisten yritysten sivuuttamisesta, kun yhdysvaltalaisia yrityksiä tuetaan miljardien tukipaketilla ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä.

Yhdysvaltojen kauppapolitiikkaan ei ole odotettavissa suuria muutoksia. Vaikka vapaakauppasopimus EU:n ja Yhdysvaltojen välillä ei tule etenemään, on selvää, että Yhdysvallat tarvitsevat jännitteisessä maailmantilanteessa luotettavia kumppaneita.

”On tärkeää, että Ruotsin puheenjohtajakaudella EU ja Yhdysvallat hakevat ratkaisua hiertäneeseen kauppakiistaan ja tiivistävät yhteistyötään kauppaa helpottavien sitoumusten solmimiseksi. Myös EU tukee jäsenmaiden siirtymistä kohti vähähiilistä, resurssitehokkaampaa ja kestävämpää taloutta”, sanoo Toivakka.

Tärkeitä kauppapoliittisia painopisteitä Ruotsin puheenjohtajuuskaudella ovat translanttisten kauppasuhteiden tiivistämisen lisäksi myös EU:n kilpailukyvyn vahvistaminen ja vapaakaupan sekä avoimen sääntöpohjaisen kaupan edistäminen. Ruotsi korostaa kaudellaan myös eurooppalaisten yritysten kykyä luoda kasvua edistämällä vihreää siirtymää.

Kiinan ja EU:n yhteistyö kriittistä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi

Keskuskauppakamarin EU-katsauksessa pureudutaan myös EU:n ja Kiinan välisten suhteiden viilentymiseen. Toivakan mukaan Kiinan arvaamattomuus on heijastunut vahvasti myös eurooppalaisiin yrityksiin.

Marraskuussa toteutetun kauppakamarikyselyn mukaan suomalaisyritykset tarkastelevat kriittisesti tuotanto- ja arvoketjujaan ja työ niiden monipuolistamiseksi on aloitettu. 45 prosenttia niistä yrityksistä, joilla on liiketoiminnan kannalta kriittistä Kiina-riippuvuutta, kertovat vähentäneensä tai olevan aikeissa vähentää Kiina-riippuvuutta.

”EU:n ja Kiinan arvot ovat törmäyskurssilla ja EU:n näkökulmasta Kiina on samaan aikaan sekä kauppakumppani että järjestelmätason haastaja. Yhteydenpitoa ja yhteistä agendaa on koko ajan vähemmän. Ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan kuitenkin vahvempaa Kiinan ja EU:n yhteistyötä, siksi vuoropuhelu on kriittisen tärkeää”, sanoo Toivakka.

Keskuskauppakamarin puolivuosittain julkaistavassa EU-katsauksessa keskitytään ajankohtaisiin EU-aiheisiin. Uusimmassa katsauksessa käsitellään Suomen ja suomalaisten yritysten näkökulmasta merkittävien asioiden etenemistä Ruotsin uudella EU-puheenjohtajuuskaudella. 

Kategoriat:Kansainväliset asiat, EU, Muut