Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Teollisuuden tilauksiin odotettavissa rajua vastatuulta

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist. Kuva: Liisa Takala.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan teollisuuden tilauksiin on Venäjän kaupan pysähtymisen sekä euroalueen heikkenevän suhdanteen takia odotettavissa rajua vastatuulta. Jatkossa raaka-aineiden kallistuminen heikentää teollisten tuotteiden kysyntää ja tyrehdyttää uusien tilausten saamista. Myös kannattavuus heikkenee, koska kustannusten nousua on vaikea siirtää kokonaisuudessaan asiakkaille.

Teollisuuden uusien tilausten arvo nousi helmikuussa 4,1 prosenttia viime vuodesta. Lukema on vaisumpi kuin mihin viime kuukausina on totuttu.

”Osin on kyse siitä, että vertailutaso viime vuodelta on jo aiempaa korkeampi, mutta se ei yksinään riitä selittämään nousun hyytymistä. Vuoden 2021 helmikuussa elpyminen oli hyvässä vauhdissa, mutta kokonaan koronakuoppaa ei oltu vielä kurottu umpeen eli periaatteessa tilaa lisänousulle pitäisi löytyä”, sanoo Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.

Appelqvist kuvailee helmikuun tilauskertymiä tuotantomäärien osalta jopa kehnona.

”Juuri nyt tilausten arvon kehitys heijastelee suurelta osin hintojen nousua. Teollisuuden tuottajahinnat nousivat helmikuussa 22,4 prosenttia. Hintamuutoksista putsattu tilausten volyymi oli siis tuntuvasti pakkasella”, sanoo Appelqvist.

Voimakkaimmin tilausten arvo parani kemianteollisuudessa, jossa nousua mitattiin lähes 23 prosenttia. Kaikki päätoimialat olivat silti viime vuoden tason yläpuolella. Myös paperiteollisuuden tilaukset nousivat 4,3 prosenttia viime vuodesta koko alkuvuoden meneillään olleesta lakosta huolimatta. Paperiteollisuudessakin tilausmäärät olivat silti selvässä laskussa, ja nousu selittyy hintojen kallistumisella.

”Jatkossa teollisuuden tilauksiin on odotettavissa aika rajua vastatuulta sekä Venäjän-kaupan pysähtymisen että euroalueen heikkenevän suhdanteen takia. Helmikuussa tilanne oli vielä kohtalaisen hyvä, vaikka paras veto näyttää hyytyneen jo ennen sodan alkua. Hintojen nousu ja alhainen vertailutaso ovat ylläpitäneet vaikutelmaa kovasta kasvusta viime kuukausina, vaikka uusien tilausten määrä on edennyt jo pitkään pikemminkin vaakatasossa tai jopa supistunut”, sanoo Appelqvist.

Tilauksien nousua rajoittaa korkea kapasiteetin käyttöaste – investoinnit paras lääke

Kokonaisuudessaan helmikuu sujui teollisuudessa vielä kohtalaisesti, sillä tuotantomäärät kääntyivät takaisin kasvuun vaisumman tammikuun jälkeen. Kausitasoitettu teollisuustuotanto kasvoi helmikuussa 1,0 prosenttia edellisestä kuukaudesta ja päätyi 3,8 prosenttia viime vuoden tason yläpuolelle.

”Tilauksien nousua on todennäköisesi viime kuukausina rajoittanut myös teollisuuden valmiiksi korkea kapasiteetin käyttöaste, joka ei ole mahdollistanut kovempaa vauhtia. Siihen lääke olisi investoinnit”, sanoo Appelqvist.

Appelqvistin mukaan jatkossa raaka-aineiden kallistuminen heikentää teollisten tuotteiden kysyntää ja tyrehdyttää uusien tilausten saamista. Myös kannattavuus heikkenee, koska kustannusten nousua on vaikea siirtää kokonaisuudessaan asiakkaille.

”Toistaiseksi Suomen ulkoinen kysyntäympäristö on edelleen kohtalaisen vahva, vaikka Ukrainan sota ja Venäjään kohdistuvat pakotteet heikentävät näkymiä. Euroalueen ostopäällikköindeksit ovat olleet jo useamman kuukauden laskussa, mutta niiden lähtötaso oli hyvin korkealla koronaelpymisen ansiosta. Toistaiseksi euroalueella puhutaan pikemminkin kasvun hidastumisesta, ei kääntymisestä laskuun”, toteaa Appelqvist.

Teollisuuden suhdanne jatkuu yhä kohtalaisen hyvänä, mutta merkittävää lisänousua ei ole luvassa.

”Lähikuukausista teollisuusyritykset tulevat kärsimään enenevässä määrin kustannuspaineista ja tuotantopanosten saatavuusongelmista. Tilauskannat ovat viime vuoden jäljiltä onneksi edelleen hyvällä tasolla, mikä tarjoaa puskuria heikentyneessä suhdannetilanteessa”, sanoo Appelqvist.

Jukka Appelqvist

Pääekonomisti

+358 44 263 1051

Kategoriat:Talous, Jukka Appelqvist