Paukkupakkanen jäädyttää etenkin vanhojen talojen putkistoja – Näin ehkäiset vauriot

Keskuskauppakamarin hyväksymä HTT-tarkastaja Arto Krootila kertoo, miksi putket pakkasilla jäätyvät ja antaa vinkit siitä, kuinka vauriot voi ehkäistä.

Kuvituskuva: Pixabay

Putkirikko on ikävä, mutta etenkin vanhoissa pientaloissa yllättävänkin yleinen vahinko. Ongelmat voivat Krootilan mukaan alkaa jo kymmenenkin pakkasasteen tietämillä, jos talovesijohto on routarajan yläpuolella liian lähellä maanpintaa ja huonosti eristetty. Yleisempää on kuitenkin, että jäätymiset alkavat silloin kun pakkanen painuu pariinkymmeneen asteeseen.

Kuinka jäätymisestä aiheutuva putkirikko sitten syntyy?

“Kun pakkanen pääsee johonkin kohtaan vesijohtoa, muodostuu siihen jäätulppa. Veden jäätyessä sen tilavuus kasvaa noin 9 %. Laajeneva jää murtaa putken ja kun sään lämmetessä jää sulaa, vesivuoto paljastuu.Vaaravyöhykkeessä ovat metalliputket, jotka eivät jousta jäätulpan paisuessa”, Krootila kertoo.

Krootilan mukaan talven putkivaurioita voi pyrkiä ehkäisemään jo kesällä. Jos vesijohto on liian pinnassa, sen voi kaivaa jo kesällä esiin ja lämpöeristää paremmin. Tarpeeksi paksuun putkeen voi myös asennuttaa sisäpuolelle kaapelin, joka pitää putken sulana.

Vielä talvellakaan ei ole kuitenkaan myöhäistä.

“Jäätymiselle alttiin putken kohdalle voi kasata lunta, koska tallaamaton lumi eristää myös jonkin verran lämpöä. Viimeisenä keinona voi juoksuttaa vettä hanasta, jotta talovesijohdossa vesi liikkuu. Veden juoksutus on kuitenkin äärimmäinen ja tilapäinen hätäkeino”, hän painottaa.

Jos vesijohto on jo ehtinyt jäätyä, on sen sulatus tehtävä erityisen varovaisesti. Vaarana on, että sulatusvaiheessa tulee halkaisseeksi vielä ehjänä pysynyttä putkea.

“Halvemmaksi tulee usein palkata putkiliike sulatuskoneineen apuun kuin korjauttaa sulatusyrityksen seurauksena haljennut vesijohto maan sisältä”, hän sanoo.

Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju korostaa, että HTT-tavarantarkastajan voi kutsua paikalle myös ennakoivasti, mikäli epäilee LVI-järjestelmien asennuksessa tai käyttöönotossa olleen jo alun perin olleen puutteita.

Lisätietoja:

Lue lisää tavarantarkastuksesta: https://kauppakamari.fi/tavarantarkastus/

HTT-tavarantarkastajat ovat puolueettomia ja ammattitaitoisia asiantuntijoita, jotka suorittavat palveluiden ja tavaroiden teknisiä tarkastuksia eri asiantuntemusalueilla. HTT-tarkastuksia teetetään esimerkiksi kun tarvitaan puolueetonta arviota siitä, onko auton maalaus asianmukainen, onko kylpyhuoneen vesieristykset tehty normien mukaisesti tai vastaako tuotantolinjan toiminta sovittua. Suomessa toimii noin 200 tarkastajaa, jotka tekevät vuosittain noin 1000 tavarantarkastusta ympäri Suomea. HTT-nimikkeen edellytyksenä on alan koulutus ja pitkä työkokemus sekä HTT-kokeen hyväksytty suorittaminen. HTT-kokeen järjestää ja toimintaa valvoo Keskuskauppakamarin tavarantarkastajalautakunta.