Uusimmat
Perintönä saadussa kuolinpesässä voi olla rahallisestikin arvokasta tavaraa, vaikka se ei ensisilmäyksellä siltä vaikuttaisikaan. Vintagetavaroiden suuri suosio on lisännyt ihmisten tietoisuutta erityisesti kotimaisista huonekaluista ja taiteesta. Antiikkiin, taiteeseen sekä koruihin erikoistuneen Keskuskauppakamarin hyväksymän tavarantarkastaja Mari Wileniuksen vinkeillä onnistut vanhan tavaran arvon tunnistamisessa.
Menneiden vuosikymmenien vaatteet, esineet ja huonekalut ovat nostaneet suosiotaan. Vintagetavaroiden suosiota ei ole voinut olla huomaamatta vaikkapa sisustuslehdissä ja blogeissa. Uudet sukupolvet voivat arvostaa vanhoja tavaroita edellistä sukupolvea enemmän.
”Vanha antiikki ja Artekin kalusteet tunnistetaan yleisesti nykypäivänä, mutta muu arvokas suomalainen design ei välttämättä osu jokaisen silmään”, kertoo Wilenius.
Wileniuksen mukaan olisi hyvä käyttää muutama päivä esineiden huolelliseen läpikäyntiin perintö- ja kuolinpesäkohteissa. Tavaroiden seasta voi löytyä yksi tai useampi esine, joka nostaa koko tavaramäärän arvoa suuresti.
”Keräilijöiden suosiossa ovat värikkäät ja vähemmän pelkistetyt esineet. Monet valmistuksesta poistuneet astiat ja maljakot saattavat olla kovinkin kysyttyjä, vaikka niillä ei toistaiseksi ole vielä korkeaa rahallista arvoa”, kertoo Wilenius
Yhden roska on toisen aarre
”Kuulin juuri vanhan perintöasunnon kiireellisestä tyhjentämisestä. Tyhjennyksessä vaihtolavalle oli heitetty 60-luvun Ilmari Tapiovaaran Pirkka-pöytäryhmä jakkaroineen, suuri määrä vanhoja Tampellan pellavatekstiilejä ja käsitöitä. Alkuperäisistä Pirkka-kalusteista maksetaan nykyisin tuhansia euroja”, kertoo Wilenius.
Lyhyellä hakukone-etsinnällä tai käänteisellä kuvahaulla voi säästää itsensä nopeasti isoilta menetyksiltä. On myös huomioitava, että monet kuolinpesiä tyhjentävät kauppiaat ymmärtävät tavaroiden arvon, mutta voi yrittävät ostaa kokonaisuuden pilkkahintaan. Kannattaa olla tarkkana kenen kanssa asioi.
Wilenius kuitenkin muistuttaa, että yleensä vain täysin ehjät esineet ovat niitä arvokkaimpia. Huonossa kunnossa olevat tai jopa hajonneet designesineet eivät houkuttele ostajaa samoin kuin virheettömät. On kuitenkin kannustettavaa hankkia kauniita esineitä kierrätettynä, vaikka esineet eivät olisikaan täydellisessä kunnossa.
Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harjun mukaan suuren tavaranmäärän kanssa on hyvä ottaa ulkopuolinen asiantuntija paikalle suorittamaan arvonmäärityksen.
”Puolueettomalta asiantuntijalta saatu arvio esimerkiksi kuolinpesästä voi tuoda joskus myös todella iloisia yllätyksiä arvon suhteen. Asiantuntijat osaavat kertoa myös mahdollisista väärennöksistä tai antaa puolueettoman arvion esineen arvosta mahdollisissa riitatilanteissa”, sanoo Harju.
HTT-tavarantarkastajat ovat puolueettomia ja ammattitaitoisia asiantuntijoita, jotka suorittavat palveluiden ja tavaroiden teknisiä tarkastuksia eri asiantuntemusalueilla.