Lokakuun aikana avautuu tämän EU-budjettikauden viimeinen rahoitushaku liikenteelle. Jaossa on 750 miljoonaa euroa, josta isoin osa 500 miljoonaa euroa on osoitettu ratahankkeille. Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood muistuttaa, että Suomen ei kannata jättää käyttämättä tätä mahdollisuutta.
Budjettikausi 2014-2020 kulkee kohti loppuaan. Wood muistuttaa, että EU-rahoitusta saaneita hankkeita jäi toteutumatta ja nyt rahoitusta kohdennetaan uudelleen. Viime viikolla EU-jäsenmaat ja komissio pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, miten ensimmäinen 117 miljoonan euron ylijäämä jaetaan. Samalla päätettiin siitä, mihin kokonaisuuksiin viimeinen ylijäämäerä kohdennetaan.
”Suomalaisista hakemuksista menestyivät Oulun, Kokkolan ja Rauman satamat kuuden miljoonan potillaan. Lisää rahoitusta olisi kuitenkin tarjolla”, Wood sanoo.
Viimeinen erä on 750 miljoonaa euroa, josta 500 miljoonaa euroa tullaan osoittamaan raidehankkeisiin eri puolille Eurooppaa.
”Lokakuussa avautuva rahoitushaku, Suomen raiteiden korjausvelka sekä suuret ratahankkeet on yhtälö, jonka lopputuloksena ei voi olla nolla euroa Suomelle EU-budjetista”, Wood sanoo.
Lähes valmiita hankesuunnitelmia tai osia niistä liittyen isoihin ratahankkeisiin voitaisiin tukea helmikuun lopussa päättyvällä rahoitushaulla. Suunnitteluun on mahdollista saada 50 prosentin tuki EU:lta.
”Nyt tarvitaan toimia sille, että kansallinen rahoitus saadaan järjestymään ja jo edistyneiden suunnitelmien rukkaaminen siihen kuntoon, että ne hyväksytään myös Brysselissä. Aikaa tälle on helmikuuhun 2020 asti”, muistuttaa Wood.
Suurten raidehankkeiden edistämistä koskevat neuvottelut aloitettaneen kotimaassa lokakuussa. Näiden neuvottelujen rinnalla valmistelua voitaneen tehdä myös nykyisellä mallilla.
Helmikuun jälkeen komissio tekee omat kiemuransa hankkeiden arvioimiseksi. Ehdotukset hyväksytään vastaavassa menettelyssä kuin viime viikon perjantaina jaettu 117 miljoonaa euroa. Vasta tämän jälkeen allekirjoitetaan sopimukset tarkkoine lukuineen jäsenmaiden kanssa.
”Aikaa toteutukselle on vuoden 2023 loppuun saakka. Isoissa ratahankkeissa on varmasti sellaisia osioita, jotka voitaisiin saada maaliin annetussa ajassa ja samalla hyötyä rahoituksesta”, Wood sanoo.
Tällä rahoituskaudella saadusta rahoituksesta Suomessa on käytetty 90 prosenttia.
”Hienoja onnistumisia verrattuna koko Euroopan 61 prosentin toteutumiskeskiarvoon nähden. Suomessa osataan, jos vain halutaan”, Wood sanoo.