Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi peräänkuuluttaa hallitukselta nopeita ratkaisuja työperäisen maahanmuuton sujuvoittamiseksi. Romakkaniemen mukaan perjantaina 16.11. julkistettu uusi väestöennuste on Suomen julkisen talouden kannalta karua luettavaa.
”Väestöennusteen olettavat muutokset kasvattavat kestävyysvajeen vajaasta 7 miljardista yli 8 miljardiin. Suomen tulisi muutoinkin tähdätä kunnianhimoisempaan työllisyysasteeseen, jopa 80 prosenttiin, mutta nyt julkistettujen pessimistisempien ennusteiden valossa tämä tavoite voi olla riittämätön. Siksi meidän on kaivettava työkalupakistamme kaikki mahdolliset ja mahdottomaltakin tuntuvat keinot työllisyyden kohentamiseksi”, Romakkaniemi sanoo.
Romakkaniemen mukaan Suomen tulisi entistä aktiivisemmin houkutella ulkomaalaisia osaajia työmarkkinoilleen.
”Lähes kaikki tuntuvat olevan samaa mieltä siitä, että työperäistä maahanmuuttoa on tässä tapauksessa lisättävä. Me Keskuskauppakamarissa tarjoamme keinot siihen. Olemme teettäneet asiantuntijoillamme listan, josta seuraavan hallituksen on helppo jatkaa”, Romakkaniemi sanoo.
Keskuskauppakamarin lista seuraavalle hallitukselle:
- EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten työntekijöiden saatavuusharkinnasta luovuttaisiin kokonaan.
- Työnteon perusteella myönnettävien oleskelulupien käsittelyajaksi tulisi asettaa lakiin maksimissaan kuukausi.
- Tietyille ammattiryhmille sekä Suomessa tutkintoon valmistuville ulkomaalaisille opiskelijoille myönnettäisiin pysyvä oleskelulupa.
- Jo maassa olevat ulkomaalaiset, kuten turvapaikanhakijat, tulisi kotouttaa työelämälähtöisesti.
”Oleskeluluvan myöntämisen tavoiteaika tulisi olla alle viikossa, vaikka lakiin kirjattaisiin kuukausi. Kuten sisäministeri Kai Mykkänen viikonloppuna haastattelussaan kommentoi, ei ole esteitä sille, etteikö valtaosaa päätöksistä voitaisi saada päivässäkin käsiteltyä automaation ja nykyaikaisen palvelumuotoilun avulla”, Romakkaniemi sanoo.
Romakkaniemi olisi valmis myöntämään tietyille ammattiryhmille ja huippuosaajille pysyviä oleskelulupia ilman valmiina olevaa työpaikkaa.
”Sellaisiin ammattiryhmiin, joista Suomessa on erityisen suuri pula, tulisi houkutella Suomeen kaikin mahdollisin tavoin. Myös verotuksen kannustavuus on huomioitava. Näitä samoja käytäntöjä tulisi soveltaa myös opiskelijoihin, jotka suorittavat meillä tutkinnon. Valmistumisen yhteydessä heidän tulisi saada pysyvä oleskelulupa”, hän sanoo.
Keskuskauppakamarin työperäistä maahanmuuttoa koskevissa hallitusohjelmatavoitteissa on kiinnitetty huomiota myös turvapaikanhakijoiden työllistymiseen. Romakkaniemi ohjeistaakin hallitusta olemaan unohtamatta myös työelämälähtöisen kotouttamisen merkitystä.
”Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden työllistymistä ja kotouttamista on nopeutettava. Kolmen kuukauden pakollisesta odotusajasta pitää luopua – on suorastaan hassua, jos työkykyisiä ja -haluisia henkilöitä estetään tekemästä töitä. Myös yrittäjyyteen tulisi kannustaa entistä ponnekkaammin. Oppisopimuskoulutuksen kehittäminen on tässä avainasemassa. Työ on parasta kotoutumista ”, hän sanoo.
Lisätietoja:
Keskuskauppakamarin vaaliteesit: Työperusteinen maahanmuutto