Seravo Oy mukaan Keskuskauppakamarin Ilmastositoumukseen

Kuva: Shutterstock.

Keskuskauppakamarin vastuullisuuslautakunta on hyväksynyt tamperelaisen Seravo Oy:n hakemuksen hiilineutraaliutta tavoittelevaan Ilmastositoumus-järjestelmään.

”Toivotamme Seravon tervetulleeksi mukaan Ilmastositoumukseen ja olemme iloisia Seravon aloitteellisuudesta päästövähennysasioissa”, sanoo Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Antti Turunen.

Hosting- ja ylläpito-palveluita WordPress-verkkosivustoille tarjoavan Seravon merkittävin päästölähde on palvelimien energiankulutus. Energiankulutusta Seravo pyrkii pienentämään hankkimalla mahdollisimman energiatehokkaita laitteita.

Seravon toimitusjohtaja Heikki Ojaniemi kertoo, että Seravo edellyttää palvelinsalikumppaneiltaan vihreän sähkön käyttöä ja älykkäitä ratkaisuja viilennyksen hallintaan. Lisäksi Seravolla on suunnitelmissa työmatkaliikenteen päästöjen vähentämiseksi mm. henkilöstön sähköpyörähankintojen tukeminen.

”Kumppaneiltamme edellytämme samaa pyrkimystä kohti hiilineutraaliutta tai -negatiivisuutta ja vähintäänkin vihreän sähkön ostamista”, Ojaniemi sanoo.

Seravo on saavuttanut hiilinegatiivisuuden hyödyntämällä eri kompensointimahdollisuuksia, mm. hankkimalla 260 hehtaaria suometsää hiilinieluksi. Kompensaatiosta huolimatta Seravolle on tärkeää jatkaa päästöjen vähentämistä.

”Seravo on toiminut johdonmukaisesti hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi sekä omassa toiminnassaan että kannustamalla muita. Halusimme liittyä Ilmastositoumukseen tukeaksemme aloitetta ja kannustaaksemme myös muita yrityksiä liittymään Ilmastositoumukseen”, sanoo Ojaniemi.

Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Antti Turunen uskoo, että yrityksiin kohdistuvat vastuullisuusodotukset kasvavat tulevaisuudessa.

”Keskuskauppakamarin Ilmastositoumus tarjoaa yrityksille luotettavan työkalun tarkastella ilmastopäästöjään ja vähentää päästöjä määrätietoisesti”, Turunen sanoo.

Keskuskauppakamarin Ilmastositoumus-päästövähennysjärjestelmän avulla yritykset sitoutuvat tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Järjestelmään hyväksytyt yritykset ja yhteisöt laativat hiilijalanjälkilaskelman ja toimenpidesuunnitelman, jonka avulla ne pienentävät päästöjään. Päästövähennysten etenemisestä raportoidaan Keskuskauppakamarin vastuullisuuslautakunnalle vuosittain ja Ilmastositoumus-tunnuksen käyttöoikeus myönnetään vuodeksi kerrallaan.

Keskuskauppakamari järjestää maksuttomia verkkotietoiskuja Ilmastositoumuksesta. Seuraava tietoisku järjestetään torstaina 18.3.2021 klo 8.30. Lisätietoja: https://kauppakamari.fi/tapahtumat/tutustu-ilmastositoumukseen-18-3-2021-maksuton-tietoisku/

Lisätietoja Ilmastositoumuksesta: https://ilmastositoumus.fi .

Lisätietoja:

Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Antti Turunen, antti.turunen@chamber.fi, p. 041 517 9707

Seravon toimitusjohtaja Heikki Ojaniemi, heikki@seravo.com, p. 044 491 0434
https://wp-palvelu.fi/

Kategoriat:Ilmasto, Vastuullisuus, Muut