MEN 10/2019: Markkinoinnin tunnistettavuus, video

Lausunto:       MEN 10/2019
Markkinoija:    Rouhia Oy
Alusta/media: YouTube (Hjallis-kanava)
Päätös:            Huomautus

LAUSUNTOTIIVISTELMÄ: Markkinointi ei ollut tunnistettavissa markkinoinniksi ICC:n sääntöjen edellyttämällä tavalla.

MARKKINOINNIN TUNNISTETTAVUUS, VIDEO

Lausuntopyyntö

Mainonnan eettinen neuvosto on saanut yksityishenkilöltä lausuntopyynnön videosta. Lausunnonpyytäjän käsityksen mukaan video on selkeästi mainos, mutta missään ei ole merkintää videon kaupallisesta sisällöstä.

Video                    

Kysymyksessä on noin 7 minuutin pituinen video, joka alkaa siten, että ruudulla on teksti ”Monikanavainen opetustapa”. Videon otsikko on ”Tällä kielityökalulla oppii vaikka koulumatkalla!!⎮Iso apu myös lukihäiriöisille!”. Video on julkaistu YouTube-palvelussa Harry Harkimon Hjallis-kanavalla.

Videon alapuolella on teksti:

”Reactored on ohjelma, jonka avulla kielten opiskelu onnistuu huomattavasti helpommin.

Käy tutustumassa: https://reactored.com/ota-yhteytta”

Videon alussa Harkimo kertoo: ”Lukihäiriöongelma. Se on ollu mulle ongelma koko elämäni. Ja silloin kun mä kävin koulua ni sillon ei ollu mitään apuvälineitä siihen oikeinkirjoittamiseen, tietokonevälineille ei mitään semmosia, vaan silloin mä opin kaiken maailman sananlaskuja ja sananparsia ja miten sanat tulee peräkkäin ja miten ne kirjotetaan ja siin oli, se oli tosi hankalaa ja silloin kirjotettiin vihkoon. Tänä päivänä on ihan uudet systeemit ja uudet menetelmät ja tänään me katsotaan semmosta ku Reaktored-ohjelmaa, jolla säkin voit oppia kirjoittamaan, joka auttaa sua kirjottamaan oikein.”

Videolla Harkimo sekä yrityksen perustaja ja edustaja KS kertovat muun muassa seuraavaa:

Harkimo: ”Tää on lukihäiriöiselle tai tommoselle hyvä, koska se opettaa sen kirjottamisen ja se korjaa ne kirjotusvirheet. Eiks se oo se idea?”

KS: ”Tällä hetkellä niin useammassa kaupungissa käyttäjiä, meil on kouluilla käyttäjiä, on yläasteella, lukiossa, on ammattikouluissa ja sit ihan perusopetuksen tasolla”

Harkimo: ”Onks ne ollu tyytyväisiä?”

KS: ”On. Mä voisin tossa laittaa itse asiassa asiakaspalautetta. Me käytiin Helsingin englantilaisessa koulussa näyttämässä tätä ja sielt tuli oppilailta palaute, että ei oo ikinä oppinu yhen tunnin aikana niin paljon ku oppi tällä”.

Harkimo: ”Eli tätä voi niinku suositella kaikille jotka haluu oppii kieltä ja jotka on lukihäiriöisiä, haluu oppii kirjottamaan ja haluu oppii tekee lauseet oikein. Monta kieltä täs on?

KS: ”Täs on täl hetkellä 16 kieltä ja meil on tosiaan kehitetty tää suomalaises kouluissa ni meil on opettajat tekemässä materiaalii eli siel on opettajatiimi ketkä tekee sitte kielten opetuksellisesti ja opetussuunnitelman mukasesti oikeeta niinku matskua sitte.

Täähän taipuu monelle laitteelle eli oppilaat mistä ollaan saatu tosi hyvää palautetta ni tykkää tehä kotitehtäviä bussimatkalla kotiin tai ku ne oottaa bussia bussipysäkillä. Ne voi lausuu ne puhumalla ne tehtävät, jos ne haluu, ei tarvi kirjottaa ja se ymmärtää sen – se kääntää sen puheen tekstiks. Ja opettajat saa kaikki nää tehtävät mitä ne on jakanu sinne ryhmälle – ne saa tarkistettuna takasin. Eli kotiläksyjen tarkistaminen tavallaan poistuu. Jos miettii vanhempiakin niin – aika helppo tapa kattoo onks läksyt tehty. Kattoo vaan että onko tullu hyvät pisteet tehtävästä ja jos on niin todennäkösesti lapsi pärjää kielissä sen jälkeen”.

Harkimo: ”No niin tässä me ollaan käyty läpi nyt tämmöst uutta ohjelmaa ja tota nyt te voitte mennä opettajille näyttää tämmöst et tämmönen on olemassa tai sitte te voitte ite kokeilla sitä tai sit jos joku opettaja näkee tän niin te voitte ottaa tän teiän kouluihinne. Et kannattaa ehkä hyödyntää tätä, tutkikaa tää ohjelma, me laitetaan linkit sinne ni voitte ite käydä tsekkaamassa. Tästä se lähtee se kielten opetus helpommin.”

Markkinoijan vastaus

Yrityksemme ei ole tehnyt markkinointisopimusta kyseisen videon osalta Harkimon tai hänen ylläpitämän YouTube-kanavan kanssa, emmekä tästä syystä katso videon olevan harhaanjohtava tai hyvän tavan vastainen.

Olemme tavanneet Hjalliksen aikaisemmin tänä syksynä ja keskustelimme hänen kanssaan meidän ratkaisusta ja siitä miten se auttaa oppimisvaikeuksien erityisesti lukihäiriön kanssa painivia oppijoita kielten opiskelussa. Tämän tapaamisen aikana päädyimme siihen, että Harkimo tekisi videon ratkaisusta omalla YouTube-kanavalleen, sillä aihe on hyvin lähellä myös hänen omaa oppimispolkuaan ja kokemustaan.

Videon tarkoitus ei ole kaupallinen, vaan videolla esitetään ratkaisua tekijän omasta tahdosta. Yritys ole antanut videon tekijöille mitään rahallista korvausta tai tuotelahjoja. Täten emme pidä/luokittele videota kaupalliseksi mainokseksi. Reactored kielityökalu mainitaan videon alussa sekä suullisesti että tekstillisesti ja myös videon lopussa tekstillisesti, joten harhaan johtamisestakaan ei voi oikein olla kysymys. Linkki videosta johtaa meidän yhteydenottosivulle, missä voi kysyä halutessaan lisätietoja.

Median vastaus

Harkimo ei ole antanut vastausta.

Mainonnan eettisen neuvoston lausunto

Sovellettavat säännöt

Mainonnan eettisen neuvoston tehtävänä on antaa lausuntoja siitä, onko mainos tai muu menettely markkinoinnissa hyvän tavan vastaista ottaen huomioon Kansainvälisen kauppakamarin markkinointisäännöt (ICC:n säännöt).

ICC:n sääntöjen mukaan markkinoinnin käsite on laaja. Markkinoinnilla tarkoitetaan viestintää, jota markkinoija itse tai joku muu hänen lukuunsa harjoittaa ja jonka ensisijaisena tarkoituksena on tuotteen myynninedistäminen tai kuluttajien käyttäytymiseen vaikuttaminen mainitussa tarkoituksessa.

ICC:n sääntöjen 9 artiklan mukaan markkinoinnin tulee olla esitystavasta ja markkinointivälineestä riippumatta selvästi tunnistettavissa markkinoinniksi. Jos mainos esitetään mainosvälineessä, joka sisältää uutisia tai muuta toimituksellista aineistoa, mainos tulee esittää siten, että se voidaan tunnistaa mainokseksi. Markkinoinnista tulee selkeästi käydä ilmi, kenen lukuun markkinointi toteutetaan.

Kuluttajia ei tule johtaa harhaan markkinoinnin todellisen kaupallisen tarkoituksen osalta. Markkinointia ei tule esittää esimerkiksi markkinointi- tai kuluttajatutkimuksena, käyttäjän omaehtoisena kertomuksena, yksityisenä blogina eikä itsenäisenä arvosteluna, jos toimenpiteen tarkoituksena on tuotteen menekinedistäminen.

ICC:n sääntöjen vastuuta koskevan 23 artiklan mukaan vastuuta koskevia yleisiä sääntöjä sovelletaan kaikkeen markkinointiin.

Erityssääntöjä koskevissa luvuissa on lisäksi kunkin luvun aihepiiriä koskevat vastuusäännökset. Markkinoijan tulee noudattaa näitä Perussääntöjä. Lisäksi mainostoimiston, julkaisijan ja muiden markkinoinnin alalla toimivien tulee noudattaa näitä sääntöjä.

Markkinoija on vastuussa kaikesta markkinoinnistaan.

Jotta markkinoijan vastuu tulee otetuksi huomioon asianmukaisella tavalla, mainostoimiston ja muiden markkinoinnin alalla toimivien tulee noudattaa huolellisuutta markkinointia suunnitellessaan.

Markkinointimateriaalia julkaisevien tai sitä välittävien kustantajien, muiden viestintäalan yritysten ja vastaavien toimijoiden on noudatettava asianmukaista huolellisuutta, kun ne hyväksyvät markkinoinnin ja julkaisevat sen.

Yllä mainittujen toimijoiden palveluksessa olevat markkinoinnin suunnitteluun, toteutukseen, julkaisemiseen tai välittämiseen osallistuvat henkilöt ovat asemansa mukaisessa vastuussa näiden Perussääntöjen noudattamisesta.

Perussäännöt koskevat kaikkia markkinoinnin muotoja ja sisältöä. Perussääntöjä sovelletaan myös sellaiseen markkinointiaineistoon, joka ei ole markkinoijan itsensä laatimaa, kuten suositukset, lausunnot sekä kuva- ja ääniesitykset. Perussääntöjen vastaista menettelyä ei siten voi perustella sillä, että markkinoinnin sisältö tai muoto on kokonaan tai osittain muiden laatima.

Neuvoston toimivalta

Asiassa on ensiksi arvioitava, onko neuvosto toimivaltainen käsittelemään kysymyksessä olevan videon johdosta tehdyn lausuntopyynnön.

Videon nimi on ”Tällä kielityökalulla oppii vaikka koulumatkalla!!⎮Iso apu myös lukihäiriöisille!”. Videon alapuolella on teksti: ”Reactored on ohjelma, jonka avulla kielten opiskelu onnistuu huomattavasti helpommin. Käy tutustumassa: https://reactored.com/ota-yhteytta”. Linkki johtaa yrityksen verkkosivuille.

Video alkaa tekstillä ”Monikanavainen opetustapa”. Videolla näytetään animaationa, miten yrityksen kielityökalu toimii, jonka jälkeen ruudulla näkyy palvelun nimi ”Reactored”.

Tämän jälkeen Harry Harkimo kertoo, että lukihäiriö on ollut hänelle ongelma koko elämän. Hän toteaa, että ”– tänä päivänä on ihan uudet systeemit ja uudet menetelmät ja tänään me katsotaan semmosta ku Reactored-ohjelmaa, jolla säkin voit oppia kirjoittamaan ja joka auttaa sua kirjottamaan oikein.” Tämän jälkeen yrityksen edustaja esittelee tuotetta.

Neuvosto toteaa, että video on tehty yhteistyössä kysymyksessä olevaa tuotetta tarjoavan yrityksen kanssa ja ainakin yhtenä sen tarkoituksena on katsottava olevan tuotteen menekinedistäminen. Neuvosto on näin ollen toimivaltainen antamaan videosta lausunnon.

Markkinoinnin tunnistettavuus

Seuraavaksi tulee arvioitavaksi, onko videon kaupallinen luonne tunnistettavissa ICC:n sääntöjen edellyttämällä tavalla.

Neuvosto toteaa, että erityisesti silloin, kun markkinointi muistuttaa toimituksellista sisältöä ja julkaistaan sosiaalisen median alustalla, sen tunnistettavuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kuluttajan on voitava tunnistaa mainos mainokseksi yhdellä silmäyksellä.

Neuvosto toteaa, että videosta ei käy selvästi ilmi sen kaupallinen luonne.

Edellä mainituilla perusteilla mainonnan eettinen neuvosto katsoo, että menettely on ollut ICC:n sääntöjen 9 artiklan vastaista.

Mainonnan eettinen neuvosto korostaa, että selkeänä mainostunnisteena voidaan pitää esimerkiksi ilmaisua ”mainos”.

Asian käsittelyyn ovat ottaneet osaa mainonnan eettisen neuvoston varapuheenjohtaja varatuomari Sanna Holkeri ja jäsenet päätoimittaja Iina Artima-Kyrki, varatuomari Pia Kumpulainen, OTK Johanna Suurpää ja varatuomari, KTM Raija Tuokko.

Sanna Holkeri
varapuheenjohtaja

Paula Paloranta
sihteeri