Uusimmat
Digitaalisten palveluiden, kuten esimerkiksi Netflixin, Disney + ja Spotifyn tilausten irtisanominen pitäisi tehdä kuluttajille nykyistä helpommaksi ja irtisanominen pitäisi olla mahdollista yksinkertaisesti kaikissa käyttöliittymissä, myös kännykkäsovelluksissa eli appeissa. Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan EU:n pitäisi säätää asetus, jossa irtisanomista helpotetaan. ”Tämä olisi EU:lta kuluttajalähtöinen asetus ja saisi varmasti eurooppalaisilta kansalaisilta kannatusta,” Romakkaniemi sanoo.
Monessa perheessä digitaaliset palvelut ovat joululahjalistojen kärjessä. Vuoden tilaus musiikkia tai tv-sarjoja on monelle myös helposti toteutettava lahjaidea. Tilaaminen on helppoa, mutta kun palvelun haluaisi lopettaa, ei se käykään yhtä helposti ja nopeasti.
”Vie hermot ja aikaa, mutta vie taitavasti myös EU-kansalaisten rahat”, Romakkaniemi tiivistää monen muunkin tunnot.
Romakkaniemen mukaan digitaalisten palveluiden, useimmiten amerikkalaisten, irtisanominen on tehty tarkoituksellisesti vaikeaksi, joskus jopa lähes mahdottomaksi. Kun irtisanominen on hankalaa, moni ei jaksa asiaa selvittää ja luovuttaa. Tästä koituu ihmisille suuria kumulatiivisia kustannuksia tarpeettomista palveluista.
”Tämän takia tarvitaankin EU-tason säädös, joka pakottaa digitaalisten palveluiden tuottajat muuttamaan käytäntöä koko EU:n alueelle. Tästä hyötyvät kaikki EU-kansalaiset”, Romakkaniemi sanoo.
Romakkaniemen mukaan EU on onnistunut aiemminkin tekemään menestyksekkäitä kuluttajalähtöisiä päätöksiä. Esimerkkinä tästä ovat ns. roaming-maksut eli puheluiden yhtenäiset hinnat EU-alueelle sekä säädös, joka määrää kännyköihin ja tietokoneisiin yhteneväiset laturit, olipa niiden valmistaja mikä tahansa ja minkämaalainen yritys tahansa.
Romakkaniemi vetoaakin näistä asioista vastaavaan suomalaiseen komissaariin ja komission varapuheenjohtajaan Henna Virkkuseen.
”EU on kansalaisiaan varten ja tässä olisi sellainen uudistus, joka todellakin palvelisi kansalaisia”, Romakkaniemi sanoo.