Suomalaiset yritykset eivät vieläkään hyödynnä riittävästi yrityselämän verkostoja viennin vauhdittamiseksi, korostaa kansainvälistymisen asiantuntija Jenni Isola, joka siirtyi tammikuussa Amcham Finlandin palvelujohtajan paikalta Keskuskauppakamariin kehittämään kauppakamarien verkosto- ja kansainvälistymispalveluita.
Isolan mukaan amerikkalaiset osaavat taitavasti ja tehokkaasti hyödyntää verkostot asiakkaiden ja kumppanien kartoittamisessa. Myös Ruotsi on Suomea edellä esimerkiksi kauppakamariverkostojen hyödyntämisessä USA:n markkinoilla.
– Suomen lähetystöt ja Business Finlandin verkostot tekevät arvokasta työtä maailmalla, mutta eivät yksin riitä auttamaan erilaisia yrityksiä niiden muuttuvissa tarpeissa. Suomalaisten kannattaisi panostaa yrityselämän verkostojen vahvistamiseen ja uskaltaa rohkeammin hyödyntää niitä. Suomen kokoisessa maassa yhteistyö julkisten ja yksityisten toimijoiden välillä on menestyksen elinehto, hän sanoo.
Isolan mukaan on tärkeää, että kauppakamareissa ovat mukana kohdemaassa jo vaikuttavat isot ja pk-yritykset, ja että niiden jäsenpalveluista voivat hyötyä yhä laajemmin kansainvälistymisessä vasta ensiaskelia ottavat yritykset, joille konkareiden kokemuksista on usein apua. Kauppakamariverkoston vuosittaisessa kick-off tapahtumassa tänään painotettiin yhteistyön lisäämistä, nuorten rekrytointia mukaan toimintaan, ja mm. kunniakonsuliverkoston vahvempaa hyödyntämistä.
Isolan vastuulla on kehittää Keskuskauppakamarissa toimivien 15 kahdenvälisen kauppayhdistyksen ja maailmalla toimivien 35 kahdenvälisen kauppakamarin, Finncham-verkoston toimintaa.
Jenni Isola toimi vuodesta 2014 alkaen Amcham Finlandin jäsenpalveluista ja taloudesta vastaavana johtajana ja sitä ennen vuodesta 2012 Amcham Finlandin verkottumistapahtumista vastaavana, järjestäen noin 100 yritystapahtumaa vuodessa. Tätä ennen hän on työskennellyt palveluyrityksissä eri tehtävissä niin Suomessa kuin USA:ssa, jossa hän asui yli 10 vuotta.