Euroopan laajuisen liikenneverkon (TEN-T) kehittäminen aloitettiin yli 25 vuotta sitten. Euroopan unionin sisällä tarvitaan turvallisia ja korkealaatuisia liikenneyhteyksiä maasta toiseen. Suomen kaltaiselle reuna-alueen jäsenvaltiolle, eurooppalainen liikenneverkko on hyvin merkityksellinen.
TEN-T- politiikka on mielestämme tärkeä väline edistää investointeja kasvun ja työpaikkojen luomiseksi, näin vahvistetaan sisämarkkinoiden kehittymistä ja suomalaista sekä eurooppalaista kilpailukykyä. TEN-T- politiikan avulla voidaan vauhdittaa siirtymistä vähäpäästöisempään liikenteeseen ja edesauttaa Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista.

Nykytasoisena Suomen ydinverkko ei täytä niitä vaatimuksia, jotka ydinverkoille on unionin lainsäädännössä asetettu. Aikaa vaatimusten täyttämiselle on vuoteen 2030 asti mutta tarvittavat investoinnit ovat suuria. Mielestämme nämä vaatimukset tulee kytkeä osaksi kansallista 12-vuotista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa, että turvaamme TEN-T verkon säilymisen nykyisen laajuisena ja mahdollistamme verkon myös laajentamisen.
Tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan pitkäjänteisen suunnittelun lisäksi rahoitusta. Euroopan Unionin uusi budjettikausi alkaa vuonna 2021. Haluamme olla mukana tekemässä töitä sen eteen, että Suomi pystyy hyödyntämään unionin rahoitusta entistä paremmin 2021-2027 budjettikaudella.
Suomi tarvitsee toimivan liikenneverkon takaamaan tavaroiden, palveluiden, ihmisten ja rahan vapaan liikkuvuuden.