Hallituksella viimeinen hetki pysäyttää velkakello

Suomen talouden piristyminen ei saa johtaa hallitusohjelman tavoitteista tinkimiseen ja uudistusten lykkäämiseen. Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen on keskityttävä puolivälitarkastelussa uudistusten tehokkaaseen toimeenpanoon. Orastava kasvu vahvistaa mahdollisuuksia katkaista valtion velkaantumiskierre hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti.

Keskuskauppakamari on velkakellon avulla kiinnittänyt huomiota valtion nopeaan velkaantumiseen. Suomen valtion velka on tuplaantunut vajaassa kymmenessä vuodessa, ja se nousee tämän vuoden lopussa noin 108 miljardiin euroon. Jokaisen suomalaisen osuus velasta on jo lähemmäs 20 000 euroa.

“Pääministeri Juha Sipilän hallituksen tavoite on lopettaa velaksi eläminen vuoteen 2021 mennessä. Velkakello tikittää edelleen hurjaa vauhtia, joten hallituksen on loppukaudella kirittävä uudistuksissa kellon tikitystä nopeammin”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä.

Hallitus on Penttilän mukaan onnistunut edeltäjiään paremmin julkisen talouden sopeuttamisessa ja talouskasvua tukevien uudistusten toteuttamisessa. Valtiovarainministeriön arvioiden mukaan on mahdollista, että julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen kääntyisi tilapäiseen laskuun vuonna 2020. Velkaantumisvauhti kiihtyy kuitenkin kasvavien julkisten menojen takia taas uudestaan 2020-luvulla.

“Julkisen talouden ongelmia on pitkään piiloteltu ottamalla velkaa. Taloustilanne on vihdoin piristymässä, mikä antaa hallitukselle paremmat mahdollisuudet toteuttaa hallitusohjelmassa mainitut uudistukset ja sopeuttamistoimet”, Penttilä sanoo.

Hallitus on kahdessa vuodessa aloittanut sekä suurempia että pienempiä uudistuksia. Loppukaudella täytyy Penttilän mukaan keskittyä näiden uudistusten toimeenpanoon, jotta hallitusohjelman tavoitteista ei jouduta tinkimään liikaa.

Kauppojen aukiolon vapauttaminen on Penttilän mukaan hyvä esimerkki kasvua ja työllisyyttä tukevasta uudistuksesta. Hallituksen toteuttamat veronkevennykset ja soten valinnanvapaus ovat myös askeleita oikeaan suuntaan.

“Hallituksen on määrätietoisesti jatkettava pienempien ja isompien reformien toteuttamista. Muun muassa apteekkien ja taksien lupakäytäntöjä on uudistettava ja rakennusmääräyksiä helpotettava. Myös työmarkkinoiden joustoja on lisättävä. ”, Penttilä toteaa.

Puoliväliriihessä hallituksen tulisi esittää päivitetty strategia velan taittamiseksi. Penttilän mukaan syömävelkaa ei voida enää ottaa, mutta panostukset talouskasvun pidemmän aikavälin edellytyksiin kuten tutkimukseen, koulutukseen ja liikenneinfraan ovat perusteltuja.

“Julkisen sektorin menoja on syytä tarkistaa, sillä niiden suhde BKT:hen on Suomessa OECD-maiden korkein”, Penttilä sanoo.

Valtion velan kehitystä kuvaava velkakello löytyy osoitteista kauppakamari.fi ja velkakello.fi.