Mauri Kotamäki: Korkotaso, globalisaatio, ikääntyminen – miten käy tulevaisuudessa?

26.11.2020

Uusimmat

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki. Kuva: Roni Rekomaa

Elämme kansantaloudellisesti eriskummallista aikaa, koska yleinen korkotaso on ollut poikkeuksellisen matala jo pitemmän aikaa. Yleisellä korkotasolla tarkoitan tässä erityisesti keskuspankkien ohjauskorkojen mataluutta, minkä vaikutus heijastuu vähän joka puolelle, esimerkiksi asuntolainojen korkoihin.

Miksi keskuspankkien ohjauskorot ovat matalalla? Inflaatio eli kuluttajahintojen muutos on ollut poikkeuksellisen hidasta viime vuosina, ja talouskehitys varsinkin Euroopassa muutenkin kituliasta. Rahapoliittinen vastaus on luonnollisesti ollut ohjauskorkojen madaltaminen. Korkoympäristö on siis ennen kaikkea seuraus jostakin talouden syvien virtojen liikkeistä.

Viime aikoina jonkin verran huomiota ovat saaneet ekonomistien Goodhartin ja Pradhanin ajatukset, jotka eivät itse asiassa ole ihan uusia. En ole herrojen uusinta kirjaa vielä lukenut, mutta seuraavassa esitän oman mukaelmani G&P:n mielestäni vallan mielenkiintoisista aikaisemmista ajatuksista. Blogitekstiä syvällisempää tietoa hamuavia opastan maksuttoman tekstin äärelle esimerkiksi tänne.

Keskiössä on kysymys, miksi inflaatio on ollut hidastumaan päin viimeisten vuosikymmenien aikana. Yksi esiin nostetuista tekijöistä on globalisaatio, toinen tekijä on väestörakenteen muutos. Puhutaan siis megatrendeistä – paino sanalla mega. Muutokset ovat tapahtuneet hitaasti, mutta voimallisesti.

Erityisesti Kiinan, mutta myös Itä-Euroopan, avautuminen on tarkoittanut valtavaa shokkia maailmantaloudelle. Suhteellisen nopeassa ajassa 1980-luvulta lähtien maailman markkinoille on virrannut edullisia kuluttajahyödykkeitä maailman tehtaasta Kiinasta.

Sekä markkinoiden kilpailun että tarjonnan lisääntymisen kautta inflaatiopaineet ovat helpottaneet merkittävästi ja tasapainokorko on laskenut. Samaan aikaan työntekijöiden neuvotteluvoima on pienentynyt, mikä on heijastunut maltillisena reaalipalkkakehityksenä.

Lisäksi mm. Kiinassa työntekijät ovat säästäneet merkittävän osan tuloistaan vanhuuden varalle. Ihan syyttömänä tähän kehitykseen ei varmaan voi pitää yhden lapsen politiikkaa. Suuri kiinalainen rahoitusmassa on etsinyt sijoituskohteita, mikä on myös osaltaan alentanut markkinakorkoja ja nostanut arvopapereiden hintoja.

Isossa kuvassa edellä kuvattu tarina vaikuttaa loogiselta. Mutta tuhannen taalan kysymys kuuluu: mitä johtopäätöksiä on mahdollista vetää tulevaisuuteen katsoen?

Tarinan keskeinen pointti on se, että tämä kaikki tulee kääntymään. Pikkuhiljaa, kuin varas yöllä. Syynä on väestörakenteen muutos. Muistetaan, että maailman vanhusväestö (65+) tulee nykytiedon valossa kasvamaan nykyisestä noin 700 miljoonasta hengestä 1,3 miljardiin vuonna 2040 ja 1,8 miljardiin vuonna 2060.

Väestön vanheneminen johtaa säästämisen suhteelliseen alentumiseen. Työikäinen väestö säästi rahaa vanhuutta varten. Enenevissä määrin vanhusväestö pikemminkin purkaa säästöjään tai ei ainakaan enää säästä bruttomääräisesti yhtä paljon.

Pääomia on suhteellisesti vähemmän tarjolla markkinoilla ja täten investoinneista joudutaan maksamaan korkeampaa korkoa. Samaan aikaa investointien kysyntä kasvaa sekä ikääntymisen että ilmastomuutoksen takia.

Väestön vanheneminen tekee myös työvoimasta entistä niukemman hyödykkeen. Toisin sanoin työväestön määrä pysyy ennallaan tai peräti vähenee monissa maailman maissa ja vanhusväestön osuus kasvaa. Tämä johtaa työllisten neuvotteluvoiman parantumiseen ja sitä kautta palkkainflaatio kiihtyy oletettavasti kiihdyttäen myös hyödykkeiden hintojen kasvuvauhtia. Myös tämä mekanismi työntää korkoja ylöspäin.

Kuinka nopeasti korot nousevat ja kuinka korkealle ne nousevat?

Tähän on mahdotonta antaa vastauksia. Ennustaminen on vaikeaa ja tulevaisuuden ennustaminen vasta vaikeaa onkin. Nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei globalisaation tai väestörakenteen muutoksen megatrendi muuta mitään shokinomaisesti, vaan hitaasti, mutta varmasti.

Kymmenen vuoden päästä talousympäristö saattaa olla jo erilainen. Toki on mahdollista, että edellisten vuosikymmenten kehitys jatkuu, mikäli Intia ja Afrikka hyppäävät ihan kunnolla taloudellisen kehityksen vaunuihin. Tällöin on ainakin mahdollista, että maailmanmarkkinoiden koheesio sekä maailman talouteen kiinnittynyt työvoiman tarjonta jatkaa kasvuaan samoin kuin pääomien tarjonnan suhteellinen kasvu. Tällöin nykyinen ”eriskummallinen” aika saattaa vallan hyvin muuttua uudeksi normaaliksi.

Edessä on tosin yksi iso mutta. Kenties rahoitusmarkkinat eivät kuitenkaan kestä määräänsä pitempää matalien korkojen aikakautta? Pääomien suuri tarjonta matalan koron ympäristössä on johtanut ja johtaa tulevaisuudessa entistä nopeampaan inflaatioon rahoitusmarkkinoilla. Kuplia saattaa poksahdella siellä ja kuka ties täälläkin.

Korkojen nousu (jollakin aikavälillä) vaikuttaa siis ihan mahdolliselta skenaariolta. Yhtymäkohta on tietysti julkiseen velkaan. Emme varmastikaan halua julkisen velan olevan tarpeettoman korkealla tasolla mahdollisen korkoriskin realisoituessa.

Julkinen velka on syytä pitää kurissa, vaikka kuinka mukavalta jatkuva velkatason kasvattaminen tuntuisi. Talouspolitiikan tekeminen tässä hetkessä tarkoittaa nimenomaan sitä, että huomioidaan myös tulevaisuuden riskit.

Ja kuten aina: “this time is not really different.

Mauri Kotamäki

Kirjoitus on julkaistu Taloustaidossa 26.11.2020. Alkuperäinen teksti löytyy täältä.

Kategoriat:Työllisyys, Talous, Mauri Kotamäki