Enemmän irti EU:sta

Keskuskauppakamarin johtavan liikenne- ja elinkeinopoliittisen asiantuntijan Päivi Woodin mielestä Suomen pitäisi ottaa huomattavasti nykyistä aktiivisempi rooli EU:ssa. Passiivisen reagoinnin sijaan esimerkiksi liikenne- ja ympäristösektorilla kannattaisi tehdä rohkeita avauksia, joista hyötyisi Suomen ohella koko Eurooppa.

Päivi Woodia harmittaa se, että Suomessa EU-asioiden uutisoinnin pääpaino on kansallisissa asioissa. EU-asioista uutisoidessa puhutaan usein siitä, mitä Suomi pakotetaan tekemään sen sijaan, että korostettaisiin, miten Suomi voi vaikuttaa asioihin.

”Valtaosa lainsäädännöstämme tehdään EU-tasolla ja siksi siellä tehtäviä aloitteita ja lainvalmistelua pitäisi seurata aktiivisesti alusta lähtien. Näin niistä saataisiin viritettyä kunnollista keskustelua kansallisesti ja voisimme myös vaikuttaa asioihin ajoissa. Suomen pitäisi omalla toiminnallaan myös asettaa agendaa EU-tasolla eikä pelkästään reagoida”, Wood muistuttaa.

Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija tietää mistä puhuu, sillä hänellä on takanaan liki kymmenen vuoden pesti Brysselissä. Komission pääliikenneosastolla vastuualueena olivat investoinnit, liikenteen digitalisaatio ja kestävän kehityksen mukaiset liikennehankkeet.

Ennen EU-komission pestiä hän työskenteli vuosien ajan Suomen pysyvässä EU-edustustossa.

Sinivalkoiset silmälasit eivät kerro koko totuutta

Näinä vuosina Woodille kävi myös selväksi, millaisella systeemillä valmistelukoneisto Brysselissä lopulta pyörii, mikä taktiikka tuottaa parasta tulosta ja kuinka paljon jalkatyötä pienenkin aloitteen läpimeno lopulta vaatii.

”Tässä kohtaa Suomi on passivoitunut verrattuna 25-vuotisen EU-jäsenyytemme alkupuoliskoon. Aiemmin Suomi pyrki tiiviisti EU:n keskiöön ja mukaan päätöksentekoon. Se näkyy kaikessa muussakin tekemisessä. Viime vuosina olemme olleet sittenkin enemmän peesaajia kuin aloitteentekijöitä ja uuden rakentajia”, Wood harmittelee.

Omista kansallisista eduista on hänen mukaansa pidettävä EU:ssa edelleen tarkasti huolta, mutta asioita kannattaisi tarkastella sinivalkoisten silmälasien lisäksi koko unionin vinkkelistä. Sellaiset ideat ja aloitteet, jotka kääntyvät muidenkin jäsenmaiden eduksi, saavat aina parhaiten tuulta alleen.

”Suomalaisella osaamisella ja yrityksillä olisi todella paljon annettavaa esimerkiksi ympäristö- ja liikenneasioissa. Niihin tarvittaisiin kuitenkin yhteinen näkemys, jota lähdettäisiin määrätietoisesti viemään eteenpäin. Ja nimenomaan niin, ettei puhuttaisi vain Suomesta vaan koko EU:sta. Kiinnostus herää heti, jos jokin aloite hyödyttää myös jotain muuta jäsenmaata”, Wood evästää.

Lobbaus vaatii sitkeyttä ja sisua

Kovin urakka on kuitenkin asian lobbaaminen ja esittely päätöksenteon kannalta tärkeille tahoille. Se vaatii aikaa, sisua sekä pitkiä työpäiviä viikosta ja kuukaudesta toiseen. Usein maaliin päästään vasta vuosien työllä.

”Kaiken kukkuraksi monet tärkeät tapaamiset sijoittuvat virka-ajan ulkopuolelle. Keski- ja eteläeurooppalaisille tämä ruljanssi on ihan arkipäivää, meille suomalaisille edelleen vähän vieraampaa. Toimiston ovea ei kannata laittaa kiinni heti kun virallinen osuus asioista on hoidettu, vaan pitäisi myös ymmärtää henkilökohtaisten suhteiden merkitys sille, että asioita saadaan vietyä menestyksekkäästi eteenpäin”, Wood toteaa.

Aktiivisemmalla otteella EU:sta olisi muutenkin saatavissa enemmän irti. Samalla myös muu Eurooppa ymmärtäisi, millaisten ongelmien parissa Suomessa painitaan ja millaisia ratkaisuja olemme niihin kehittäneet.

”Monet niistä toimisivat myös EU-tasolla ja tarjoaisivat meille samalla uusia liiketoiminta- ja vientimahdollisuuksia koko unionin sisämarkkinalla”, Wood muistuttaa.

Pyörittelyn sijaan selkeitä linjauksia

Aktiivisempaa otetta tarvittaisiin myös EU-rahoitushauissa. Suomen valtion osuus esimerkiksi liikennehankkeisiin saaduista EU-tukieuroista on kutistunut edellisistä rahoituskausista. Olemme jääneet kauas jälkeen myös Ruotsista, vaikka tie- ja ratainframme rapistuu rahapulassa.

”Päättyvällä rahoituskaudella Ruotsi sai tukea rataverkkoonsa 153 miljoona euroa. Suomen kohdalla vastaava luku oli 18 miljoonaa euroa”, Wood huomauttaa.

Tässäkin epäsuhdassa kyse on pitkälti siitä, ettei Suomi ole priorisoinut ja samalla perustellut omia infrahankkeitaan riittävän selkeästi. Jos EU-rahaa aiotaan ensi vuonna alkavan kuusivuotisen rahoituskauden aikana saada esimerkiksi Turun ja Tampereen uusille junayhteyksille, on niiden toteutuksesta tehtävä Woodin mukaan selkeät kansalliset linjaukset ja päätökset.

”Samaa priorisoinnin tarvetta on toisaalta koko Suomen EU-politiikassa. EU:sta saataisiin paljon enemmän irti, kun ensin päättäisimme, mitä ja miten sieltä haluamme”, Wood toteaa.

Vaan mikä oikein sai hänet aikanaan innostumaan liikennesektorista?

”Herätys tuli siitä, kun osallistuin YK-tason merenkulkualan neuvotteluihin ja ymmärsin kuinka valtava merkitys liikenteellä on talouteen. Viennistä elävän Suomen kohdalla tämä seikka vain korostuu.”