Poliittinen päätöksenteko on ollut viimeisimmillä vaalikausilla Suomessa hidasta ja tehotonta. Yhteiskunnan pitkän aikavälin rahoituksen ja kehittämisen kannalta keskeiset uudistukset joko pitkittyvät, vesittyvät tai jäävät tekemättä. On tehty sinänsä oikeansuuntaisia asioita, mutta koko ajan liian vähän, liian myöhään.
Enemmistöhallitukset ovat yrittäneet puskea isoja uudistuksia eteenpäin, vaikka eduskunta on yhä pirstaloituneempi. Lopputulos on masentava. Suomen bruttokansantuote saavuttaa vasta tämän vuoden aikana finanssikriisiä edeltävän tason. Talouden taantuma on pitkittynyt turhaan, kun välttämättömiin uudistuksiin ei kyetty tarttumaan ajoissa.
Seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa vajaa vuosi. Nyt on aika miettiä ratkaisuja päätöksenteon laadun ja nopeuden parantamiseksi. Eduskunnan pirstaloituessa, enemmistöhallituksia on yhä vaikeampi rakentaa kahden pääpuolueen varaan, joilla olisi kahdestaan eduskunnan enemmistö hallussaan. Tämä tarkoittaa, että hallituksessa yhä useampi tai kaikki puolueet ovat vaa’ankieliasemassa. Se johtaa tilanteeseen, jossa jokaisella hallituspuolueella on käytännössä veto-oikeus kaikesta.
Sen sijaan että lakeja säädettäisiin eduskunnan enemmistön voimin, niiden säätämiseksi tarvitaan 100 prosentin tuki hallituspuolueilta. Tämä johtaa pienimpien yhteisten nimittäjien politiikkaan, vesitettyihin ratkaisuihin ja sekaviin kompromisseihin. Laajalle pohjalle rakennetut hallitukset eivät käytännön kokemuksen perusteella kykene uudistamaan lainsäädäntöä siinä tahdissa kuin yhteiskunnalliset haasteet edellyttäisivät.
Yhtä aikaa opposition rooli on kaventunut vaihtoehtojen ja parannusesitysten ehdottajasta kaiken vastustajaksi ja hallituksen haukkujaksi. Yhdessä tekemisen ja yhteiskunnallisen ratkaisukeskeisyyden henki on hävinnyt ja eduskunnan valta ja arvovalta maan ylimpänä päätöksentekijänä ja lainsäätäjänä on murentunut.
Parlamentaarinen demokratia toteutuu puhtaimmillaan silloin, kun hallitus valmistelee päätökset ja eduskunta päättää. Viimeaikaisten hallitusten toimintatapaa kuvaa kuitenkin ennemminkin sisäinen eripuraisuus ja päätösten väkisin läpi runnominen. Jokainen hallituspuolueista on vuorollaan vetänyt välistä, jolloin ollaan oltu hallituskriisin partaalla. Paineensietokyky on ollut olematon. Kaiken huippu oli nykyistä edeltävä hallitus, joka loppujen lopuksi äänesti omia esityksiään vastaan pitäen parlamentarismia pilkkanaan.
Seuraavien eduskuntavaalien voittajalla pitäisi olla riittävästi rohkeutta lähteä tarvittaessa muodostamaan vähemmistöhallitusta, jos kahden puolueen enemmistön varaan rakennettua hallitusta ei voi muodostaa. Yhteisiä tavoitteita ajavalla muutaman puolueen hallituksella olisi paljon paremmat edellytykset laadukkaiden ja harkittujen uudistusten toteuttamiseen. Ideologisesti ja tavoitteiden osalta koherentin hallituksen työ ja lainvalmistelu etenisi päämäärien eikä loputtomien kompromissien kautta.
Poliittisen päätöksenteon muodostaisi tällöin toimintakykyisen hallituksen lisäksi vastuunsa tunteva oppositio. Opposition tehtävä on esittää kritiikkiä – ja mielellään todellisia, vakavasti otettavia parannusehdotuksia lakiesityksiin. Hallituksen lakiesitykset ja budjetit vaatisivat automaattisesti vaihtuvia kumppaneita oppositiosta viemään ne läpi eduskunnassa. Hallitus neuvottelisi ja valitsisi tapauskohtaisesti ne kumppanit, joiden kanssa eri paketit ja esitykset on parasta tai mahdollista viedä läpi. Puolueiden välille voisi muotoutua uudenlainen dynamiikka ja yhteistyön kulttuuri nykyisen jyrkän hallitus – oppositio -kahtiajaon tilalle.
Aatteellisesti yhtenäinen vähemmistöhallitus olisi loppujen lopuksi voimakkaampi kuin hajallaan oleva ja keskenään riitelevä, väkisin yhteen liimattu monen puolueen enemmistöhallitus. Meillä ei ole käytännössä muita syitä pitäytyä enemmistöhallituksissa kuin vanha tottumus. Esimerkiksi muualla Pohjolassa on viime vuosikymmeninä ollut yksinomaan vähemmistöhallituksia. Niitä ei ole muodostettu olosuhteiden pakosta, vaan siksi, että ne ovat osoittaneet toimivuutensa. Esimerkiksi Ruotsissa on lähes koko yksikamarisen eduskunnan ajan, eli vuodesta 1971 lähtien, ollut vain vähemmistöhallituksia.
Ajatushautomo e2:n johtaja Karina Jutila totesi viime vuonna julkaistussa pamfletissaan, että demokratian toteutustapaan pitää harkita radikaalia muutosta, jos tilanne ei parane pääministeri Sipilän aikana. Tässä vaiheessa on selvää, että nykyisen hallituksen toimintakyky ja uudistusten läpivienti ei ole merkittävästi parantunut verrattuna edellisiin.
Suomi tarvitsee toimivaa poliittista päätöksentekoa, jotta kykenemme muuttamaan sanat teoiksi ja viemään läpi välttämättömät uudistukset. Olemme pudonneet talouden mittareilla mitattuna pohjoismaisten verrokkiemme kelkasta. Nyt on aika kavuta takaisin tuohon joukkoon. Siksi ensi keväänä vähemmistöhallitus on varteenotettava vaihtoehto myös Suomessa.
Kirjoitus on julkaistu lyhennettynä versiona Suomen Kuvalehdessä 8.6.2018.