Suomella viimeiset hetket vaikuttaa EU:n ilmastopakettiin

Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Päivi Wood. Kuva: Liisa Takala

Suomella on nyt viimeiset hetket vaikuttaa siihen, millaiseksi EU:n ilmastopaketti muodostuu. Ranskan EU-puheenjohtajuuskaudella päästökauppamekanismia vahvistetaan ja laajennetaan EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Suomen kannalta erittäin merkityksellistä on, kuinka päästöt saadaan kuriin ilman, että yritysten ja Suomen kilpailukyky kärsii verrattuna kilpailijamaihin, sanoo  Keskuskauppakamarin johtavan liikenne- ja elinkeinopoliittisen asiantuntija Päivi Wood.

Tuotannon, innovaatioiden ja työpaikkojen luominen on Ranskan keskeisiä tavoitteita heinäkuuhun asti kestävällä puheenjohtajuuskaudella. Taloudellisen kasvun on istuttava unionin hiilineutraaliustavoitteeseen ja digitalisuuden edistäminen on yksi merkittävimmistä keinoista. 

Woodin mukaan Suomessa tarvitaan aktiivisempaa otetta oikea-aikaiseen EU-vaikuttamiseen. Keskustelua on käytävä siitä, miten EU:n taloussääntöjä pitäisi uudistaa ja miten vihreän teknologian vientiä saadaan ylös ja päästöt alas. Pandemian kehitys sekä jännittynyt turvallisuuspoliittinen tilanne haastavat tulevaisuuden näkymiä. Yritysten näkökulmasta on tärkeää, että EU:ssa aktiivisesti ponnistellaan poliittisten jännitteiden vähentämiseksi. 

Yrityksille geopolitiikan ja kauppapolitiikan tiivistyminen heijastuu liiketoiminnassa mahdollisina rajoitteina ja ilmapiirin kiristymisenä eri maissa. EU:n komissio haluaa tänä vuonna ottaa käyttöön taloudellisen pakottamisen vastaisen instrumentin, joka voitaisiin ottaa käyttöön ilman yksittäisten jäsenmaiden suostumusta. 

“Ranska puheenjohtajamaana haluaa, että EU puolustaa vahvasti omaa markkinaansa ja periaatteitaan. Pakottamisen vastainen instrumentti lähettää selkeän viestin siitä, että EU taistelee omien etujensa puolesta. Se on tärkeä viesti myös suomalaisyrityksille”, sanoo Wood. 
 
Keskuskauppakamarin julkaiseman EU-katsauksen ”Ranska – vahva vallankäyttäjä” voit lukea täältä.  

Digi- ja datasäätely – onnistuuko Eurooppa? 

EU:ssa toteutetaan puheenjohtajamaa Ranskan johdolla myös digi- ja datasääntelyä, jonka tarkoituksena on saada aikaan tasapuoliset kilpailuolosuhteet eurooppalaisilla verkkomarkkinoilla ja edistää pienempien yritysten liiketoimintaa ja markkinoille pääsyä.  
 
”On tärkeää vaikuttaa vauhdilla etenevään digitaalisen murrokseen. Yksikään maailman johtavista teknologiayhtiöistä ei ole eurooppalainen. Ranska haluaakin puheenjohtajuuskaudellaan edistää strategiaa, jolla tuetaan start-up yrityksiä sekä yritysten innovaatioita ja kasvua. Euroopalla on kaikki mahdollisuudet onnistua”, sanoo Wood.   
 
Wood muistuttaa, että nämä teemat ovat Suomelle keskeisiä ja suomalaisten yritysten osaamisella ja ratkaisuilla on EU:n sisämarkkinoilla kysyntää. 

“Tähän kysyntään on vastattava ja se onnistuu, kun päättäjät ja yritykset hahmottavat päätöksenteon aikataulut ja ymmärtävät, keneen pitäisi vaikuttaa. Tarvitaan näkemystä ja oma-aloitteista ratkaisujen viemistä komissioon ehdotusten varhaisessa vaiheessa, ei reaktiivista ongelmien esiintuomista viime metreillä”, sanoo Wood. 
 
Keskuskauppakamarin julkaisema EU-katsaus kertoo, minkälaisen muodon Euroopan jälleenrakennus saa ja minkälaiset toimet ovat keskeisessä asemassa kestävän talouskasvun elvyttämisessä Ranskan EU-puheenjohtajuuskaudella.

Kategoriat:EU, Ilmasto, Muut