Komissio antoi 24.6.2026 ehdotuksen hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla annetun direktiivin 2011/16/EU (ns. virka-apudirektiivi) muuttamisesta. Ehdotus sisältää yksinkertaistuksia yritysten ja muiden tiedonantovelvollisten raportointivelvoitteisiin hallinnollisen taakan vähentämiseksi sekä täsmennyksiä yksittäisiin direktiivikohtiin. Lisäksi virka-apudirektiivi ja siihen tehdyt muutokset ehdotetaan koottavaksi yhdeksi säädöskokonaisuudeksi sääntelyn johdonmukaisuuden lisäämiseksi, oikeusvarmuuden lisäämiseksi ja direktiivin käytettävyyden parantamiseksi.
Keskuskauppakamari pitää ehdotuksen tavoitteita yleisesti kannatettavina ja pitää tervetulleena, että komissio on ottanut ehdotuksessaan huomioon yritysten näkökulman ja pyrkii aidosti sääntelyn yksinkertaistamiseen. Virka-apudirektiivin useat muutokset ovat tehneet kokonaisuudesta vaikeasti hahmotettavan ja erityisesti monikansallisille konserneille on aiheutunut päällekkäisiä ilmoittamisvelvollisuuksia, joita on nyt tarkoitus yhdistää ja yksinkertaistaa.
Keskuskauppakamari pitää erityisen tärkeänä, että ehdotuksella pyritään yhdistämään ja yksinkertaistamaan maakohtaisesta raportoinnista (DAC4) ja minimiverodirektiivistä (DAC9) aiheutuvia ilmoitusvelvollisuuksia. Päällekkäiset ilmoitusvelvollisuudet aiheuttavat tarpeetonta hallinnollista taakkaa monikansallisille konserneille. Ehdotuksen mukaan DAC4:n mukainen ilmoitus verotuksen maakohtaisen raportin antajasta eli ilmoitus selvitysvelvollisesta ja DAC9:n mukainen ilmoitus täydennysveron tietoilmoituksen antajasta voitaisiin jatkossa antaa yhdellä standardoidulla ilmoituksella konsernitasoisesti kaikkien EU:ssa asuvien konserniyksiköiden osalta. Ilmoitus olisi kuitenkin edelleen annettava vuosittain, vaikka tiedot olisivat pysyneet
ennallaan edellisestä vuodesta. Hallinnollista taakkaa keventäisi edelleen se, jos vuosittaisen ilmoittamisvelvollisuuden sijaan uusi ilmoitus olisi annettava vain, jos ilmoitusvelvollisuutta koskevissa tiedoissa tapahtuu muutoksia. Tällaisina. ilmoitusvelvollisuuttaa koskevina tietoina ei tulisi kuitenkaan pitää esim. tytäryhtiöiden osoitetietoja vaan tietojen tulisi olla paikallisten verohallintojen tiedossa ilman keskitettyä ilmoitusvelvollisuuttakin. Myös ilmoituksen antamisen aikarajat olisi tarkoitus yhtenäistää siten, että ilmoitus tulisi antaa viimeistään konsernin tilikauden päättymispäivään mennessä. Tältä osin Keskuskauppakamari kuitenkin katsoo, että
aikarajaksi tulisi asettaa vasta 6 tai 12 kuukautta tilikauden päättymisen jälkeen, jotta
konserneilla olisi käytännössä riittävästi aikaa huomioida myös tilikauden lopulla tapahtuvat liiketoimet kuten yrityskaupat. Muutoksia olisi tarkoitus soveltaa 1.1.2030 alkaen.
Toinen keskeinen konsernien hallinnollista taakkaa helpottava muutos olisi rajat ylittäviä raportoitavia järjestelyjä koskevat lievennykset (DAC6). Ehdotuksen mukaan globaalin minimiveron piiriin kuuluvat konsernit olisi vapautettu DAC6-raportointivelvoitteista silloin, kun kaikkiin järjestelyn osapuoliin sovelletaan globaalia minimiveroa. Tämä on perusteltua, koska tällaiset konsernit ovat 15 %:n efektiivisen minimiveron soveltamisen piirissä ja lisäksi niitä koskevat laajat ilmoitusvelvollisuudet sekä maakohtaista raportointia että globaalin minimiveron laskentaa koskevan sääntelyn perusteella. Keskuskauppakamari pitää muutosta tarpeellisena päällekkäisen sääntelyn karsimiseksi.
Komission ehdotukseen sisältyy lisäksi useita muita lievennyksiä DAC6-
raportointivelvollisuuksiin, joita Keskuskauppakamari pitää tarkoituksenmukaisena sääntelyn selkeyttämiseksi ja hallinnollisen taakan karsimiseksi. Erityisesti raportoinnin aikarajan pidentäminen nykyisestä 30 päivästä 90 päivään ja aikarajan määrittäminen vasta, kun järjestelyn toimeenpano on aloitettu ovat tarkoituksenmukaisia muutoksia. DAC-muutoksia olisi tarkoitus soveltaa 1.1.2028 alkaen.
Keskuskauppakamari katsoo, että Suomen tulee edistää direktiiviehdotuksen ripeää
etenemistä. Lisäksi olisi tärkeää, ettei ehdotukseen sisältyviä soveltamisaikoja ainakaan
pidennetä eikä osana jäsenvaltioiden neuvotteluprosessia mahdollisteta kansallisten
poikkeusten lisäämistä sääntelyssä.
