Naisten osuus johtoryhmissä säilyi ennätystasolla – toimitusjohtajia kuitenkin edelleen vähän

Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Ville Kajala. Kuva: Liisa Takala.

Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsauksesta selviää, että naisten osuus pörssiyhtiöiden johtoryhmissä säilyi ennätystasolla 27 prosentissa. Toimitusjohtajina naisia on yhä vähän, mutta Keskuskauppakamari uskoo osuuden kasvavan tulevaisuudessa.

Naisten osuus suomalaisten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista pysyi ennallaan kahdeksassa prosentissa. Pörssiyhtiöiden johtoryhmissä naisten osuus säilyi vuoden 2020 ennätystasolla 27 prosentissa, kun vuonna 2019 osuus oli vielä 24 prosenttia. Erityisesti suurissa ja keskisuurissa pörssiyhtiöissä tilanne on parempi naisten osuuden johtoryhmien jäsenistä ollessa 29 ja 30 prosenttia.

”34 prosenttia vuonna 2021 nimitetyistä johtoryhmien jäsenistä on naisia. Vaikka kehitys onkin oikeansuuntaista, naisten vastuualueet johtoryhmissä eivät valitettavasti kovinkaan usein tue urapolkua kohti toimitusjohtajan tehtävää”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Ville Kajala.

Toimitusjohtajaksi edetään usein talous- tai liiketoimintajohdosta. Selvityksen mukaan 14 prosenttia suomalaisten pörssiyhtiöiden liiketoimintojen johtajista on naisia ja uusissa nimityksissä liiketoimintojen johtoon naisten osuus on vuonna 2021 ollut 16 prosenttia. Naisten osuus liiketoimintojen johdossa on erityisen suurta terveydenhuollon alalla (64 %) sekä rahoitusalalla (28 %). Vastaavasti teollisuudessa ja it-alalla naisten osuus on hyvin matala.

”Erityisesti teollisuudessa ja it-alalla naisten vähäistä osuutta liiketoimintajohtajista selittävät koulutusvalinnat. Viime vuosien aikana naisten osuus tekniikan- ja it-alan opiskelijoista on kasvanut merkittävästi, ja tämä tulee varmasti näkymään tulevaisuudessa myös näiden alojen naisjohtajien määrän kasvuna”, sanoo Kajala.

Tukitoimintojen johdon uusissa nimityksissä naisten osuus 55 prosenttia

Tukitoimintojen johdossa naisten osuus on kasvanut prosenttiyksiköllä 44 prosenttiin ja uusista nimityksistä naisten osuus vuonna 2021 on 55 prosenttia. Tukitoimintojen välillä on selviä eroja. Esimerkiksi henkilöstöjohtajista naisten osuus on 81 prosenttia ja viestinnästä tai markkinoinnista vastaavina johtajina osuus on 75 prosenttia. Vähiten naisia toimii myynnin johdossa (13 %) ja talousjohtajina (23 %).

”Muutos on hidasta, sillä pörssiyhtiöiden johtoryhmien jäsenillä ja erityisesti toimitusjohtajilla on usein taustalla kymmenien vuosien työura vaativissa tehtävissä. Muutos lähtee jo koulutusvalinnoista – tämän päivän ylioppilas on toimitusjohtaja keskimäärin vasta 2050-luvulla”, sanoo Kajala.

Keskuskauppakamari on edistänyt naisjohtajuutta pitkään ja menestyksekkäästi itsesääntelyn keinoin. Keskuskauppakamari on vuodesta 2012 lähtien järjestänyt Naisjohtajien mentorointiohjelmaa, johon on osallistunut jo 275 naisjohtajaa. Seuraava naisjohtajien mentorointiohjelma alkaa syksyllä 2022.

Lisätietoja:

Kajala Ville

Ville Kajala

Johtava asiantuntija, yhtiö- ja arvopaperimarkkinaoikeus, corporate governance

+358 50 376 1460

Kategoriat:Naisjohtajat, Ville Kajala