Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laeiksi tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta ja rikoslain 44 väliaikaisesta muuttamisesta

Kauppakamarit kiittävät mahdollisuudesta lausua esitysluonnokseen laeiksi tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta ja rikoslain 44 väliaikaisesta muuttamisesta. Kauppakamarit tukevat esityksen tavoitetta ehkäistä covid-19 tartuntojen leviäminen ja pitävät erittäin tärkeänä pyrkimystä luoda selkeät säännöt matkustamiselle.

Kauppakamarien näkemyksen mukaan terveysturvalliseen matkustamiseen on onnistuneesti saatu luotua riittävä valikoima keinoja. Liikkumisen vapauden rajoittamista on käytetty keinona estää viruksen leviäminen pandemian taltuttamiseksi tähän asti. Kun ymmärrys vallitsevasta tilanteesta on kasvanut ja keinovalikoimaa on kasvatettu, miten matkustaminen voidaan sallia terveysturvallisesti, liikkumisen vapautta rajoittavia toimia tulee purkaa ja käytettävien keinojen tulee olla tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia tavoiteltuun hyötyyn nähden. Matkustuksen avaaminen edellyttää yhteisiä käytänteitä eri maiden välillä ja yhteistä näkemystä tehtävistä toimista ja niiden ajoituksesta. Kauppakamarien näkemyksen mukaan olemassa olevat keinot mahdollistavat riskiperustaisen lähestymistavan, joka on yleisen eurooppalaisen käytänteen mukainen. On tärkeää, ettei Suomi aseteta tiukempia säännöksiä verrattuna muihin EU-jäsenmaihin. Olemme vientivetoinen maa, kasvu-uralle pääsy edellyttää myös sitä, että suomalaiset yritykset pystyvät toimimaan yhtäläisellä tavalla kuin muissa unionin jäsenmaissa. 

Ovatko toimenpiteet riittäviä matkailun terveysturvallisuuden takaamiseksi?

Suomen tulee noudattaa yhdessä sovittua neuvoston suositusta kolmansiin maihin suuntautuvasta matkustuksesta (2021/816), jonka mukaan sellaisista kolmansista maista, joiden ilmaantuvuusluku on enintään 75/100000/14 tulee voida matkustaa EU:hun ilman mitään terveysturvallisuuteen liittyviä rajoitteita. Yli ilmaantumisluvun 75 olevista maista matkustamisen tulisi olla mahdollista koronatodistusten avulla.

Kauppakamarien näkemyksen mukaan Suomen ei tule vaatia EU:n sisärajoilla tiukempia vaatimuksia kuin mitä ulkorajoja koskevassa neuvoston suosituksessa asetetaan. Kauppakamarien näkemyksen tilanne tulee juuri päinvastoin, Euroopan unionin sisärajoilla liikkuminen on oltava sallittua korkeammalla ilmaantuvuusluvulla kuin ulkorajoilla. EU-/Schengenin vapaan matkustamisen rajaksi tuleekin asettaa minimissään ulkorajoilta edellytetty ilmaantumisluku 75.

Ovatko ehdotetut toimenpiteet välttämättömiä tartuntataudin leviämisen estämiseksi Suomessa ja terveysturvallisuuden lisäämiseksi rajat ylittävässä liikenteessä?

Lausunnolla olevassa esityksessä riskiperustaisuutta ei ole, vaan aiotut toimet ovat samat riippumatta matkustajan lähtömaan epidemiologisesta tilanteesta ja rokotekattavuudesta. Kauppakamarien näkemyksen mukaan esityksen lähestymistapa ei ole yleiseurooppalaisen linjan mukainen eikä sille myöskään löydy perusteluja terveysturvallisuuden näkökulmasta. Useimmat EU-jäsenmaat perustavat rajoitukset riskiarvioihin, tämän eurooppalaisen linjan noudattaminen toisi Suomen toimet lähemmäs neuvoston suosituksia, joihin myös Suomen tulisi sitoutua että komission edellyttämää suhteellisuutta rajoitusten osalta.

Esityksen mukaan, kohta 16 §d, maahan saapuvan negatiivisen testitodistuksen omaavan henkilön tulee mennä toiseen testiin aikaisintaan 72 tuntia maahan saapumisen jälkeen. Kauppakamarit eivät näe perusteltua syytä toiselle testille, kun maahan saavutaan matalan ilmaantuvuusluvun tai hyvän rokotekattavuuden maista.

Kauppakamarit esittävät näkemyksenään, että testin vaatimisessa maahantulon jälkeen tulisi noudattaa riskiperustaista lähestymistapaa. Peruslaki edellyttää, että tehtävien toimien tulee olla tarkkarajaisia ja oikeasuhtaisia. Näin ollen korkean riskin maasta saapuville tulisi noudattaa erilaisia vaatimuksia maahan saapumisen osalta kuin vihreän kategorian maista saapuville. Toisen testin vaatiminen ja karanteeni voivat olla tarvittaessa keinoja niiden maahan saapuvien osalta, joiden lähtöpaikka on korkean riskin alue, mutta sen ei kuitenkaan pidä olla lähtökohta kaikkien maahan saapuvien osalta. Kauppakamarit myös toteavat näkemyksenään, että esityksen mukainen toisen testin vaatimus ei ole linjassa EU:n vihreän todistuksen kanssa.

Onko esityksessä määritelty tarkoituksenmukaisesti ja perustellusti ne henkilöryhmät, joihin väliaikaisia säännöksiä ei sovellettaisi?

Esityksen 16§a tuodaan esille, että maahan saapuvalla henkilöllä, joka on syntynyt vuonna 2008 tai sitä aikaisemmin, jolla ei ole rokotetodistusta tai todistetusta sairastetusta taudista, tulee olla negatiivinen testitodistus. Kauppakamarien näkemyksen mukaan tämä muodostaa käytännön esteen perheiden matkustamiselle, koska alle 16-vuotiaita ei rokoteta. 12 ikävuoden sijaan raja tulisi nostaa 16 ikävuoteen.

Wood Päivi

Päivi Wood

Johtava asiantuntija, liikenne- ja elinkeinopolitiikka

+358 50 478 3990

Kategoriat:Liikenne, Talous, Politiikka, Päivi Wood