Liiketapalautakunnan säännöt
Liiketapalautakunta
- Pyydä ennakkolausuntoa
- Pyydä lausuntoa
- Suosituksia
- Lausuntolyhennelmiä
- Tietoa lautakunnasta
- Suuri brändipäivä 2025
Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnan säännöt
1 § Liiketapalautakunnan tehtävä
Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnan tehtävänä on antaa lausuntoja siitä, onko tiettyä elinkeinotoiminnassa tehtyä tai suunniteltua menettelyä pidettävä hyvän liiketavan vastaisena tai muutoin sopimattomana menettelynä elinkeinotoiminnassa.
Lautakunta voi myös antaa lausunnon siitä, onko vastaaja menetellyt Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n markkinointisääntöjen vastaisesti.
Lisäksi lautakunta voi antaa yleisiä hyvää liiketapaa koskevia suosituksia, jotka ovat julkisia.
2 § Kokoonpano
Keskuskauppakamari nimittää puheenjohtajan, kaksi varapuheenjohtajaa ja enintään kuusi muuta jäsentä sekä enintään viisi varajäsentä. Jäsenet ovat yleistä luottamusta nauttivia ja elinkeinoelämää tuntevia. He edustavat mahdollisimman monipuolisesti oikeustieteellistä, markkinoinnillista ja kaupallista asiantuntemusta sekä elinkeinotoiminnan eri aloja ja kuluttajia.
Puheenjohtajan, varapuheenjohtajien ja ainakin kahden jäsenen on oltava oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita.
Toimikausi on kolme vuotta. Jäsen voidaan nimittää peräkkäin uudelleen enintään kaksi kertaa.
Keskuskauppakamari voi erottaa jäsenen, jos hänen menettelynsä osoittaa, ettei hän nauti tehtävän edellyttämää luottamusta.
3 § Sihteeri
Keskuskauppakamari nimeää lautakunnalle sihteerin.
Sihteerin on oltava oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut. Hänellä on oltava riittävä kokemus.
4 § Päätösvaltaisuus
Lautakunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi läsnä on vähintään neljä muuta jäsentä.
Jos sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtajat ovat estyneitä tai esteellisiä, lautakunta on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään viisi muuta jäsentä, jotka valitsevat keskuudestaan oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneen jäsenen puheenjohtajaksi.
5 § Esteellisyys
Jäsen on esteellinen asiassa, joka koskee asianosaista, jonka palveluksessa hän on. Lisäksi jäsenen esteellisyyteen sovelletaan soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren määräyksiä tuomarin esteellisyydestä.
Esteellinen jäsen ei saa osallistua keskusteluun eikä päätöksentekoon. Jäsenen on viipymättä ilmoitettava esteellisyydestään lautakunnan sihteerille.
6 § Asian käsittely ja päätöksenteko
Asioiden käsittely lautakunnassa on kirjallista.
Lautakunta voi erityisestä syystä päättää, ettei se anna asiassa lausuntoa.
Lautakunnan kokous ja käsitellyt asiat eivät ole julkisia.
7 § Äänestäminen
Päätökset lautakunnan kokouksessa tehdään yksinkertaisella enemmistöllä. Äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee.
8 § Pöytäkirja
Lautakunnan kokouksessa pidetään pöytäkirjaa, johon merkitään läsnä olevat, käsiteltävät asiat, äänestykset ja päätökset. Pöytäkirja on luottamuksellinen.
Puheenjohtaja ja sihteeri allekirjoittavat pöytäkirjan.
9 § Hakija
Hakijana voi olla elinkeinonharjoittaja, elinkeinonharjoittajien etujen valvomiseksi perustettu kannekelpoinen yhteisö tai viranomainen.
Tekemällä hakemuksen lautakunnalle hakija sitoutuu noudattamaan lautakunnan sääntöjä.
10 § Hakemus
Hakemus liitteineen voidaan toimittaa lautakunnalle postitse tai sähköpostilla.
Hakemuksessa on oltava:
- asianosaisten, heidän asiamiestensä tai muiden edustajiensa nimi ja yhteystiedot mukaan lukien sähköpostiosoite;
- yksilöity vaatimus menettelystä, jota hakemus koskee;
- seikat, joihin vaatimus perustuu;
- liitteet, joita hakija esittää vaatimustensa tueksi; ja
- tarpeellinen valtuutus.
11 § Vastaajan kuuleminen
Lautakunnan on varattava vastaajalle mahdollisuus antaa vastaus hakemukseen.
Vastaamalla hakemukseen vastaaja sitoutuu noudattamaan lautakunnan sääntöjä.
Vastaukseen tulee sisältyä:
- yksilöity lausuma siitä, mitä hakemuksessa on esitetty;
- liitteet, joita vastaaja esittää lausumansa tueksi; ja
- tarpeellinen valtuutus.
Lautakunta toimittaa vastaajan vastauksen hakijalle.
12 § Asian jatkokäsittely
Kun vastaaja on antanut vastauksen tai kun sitä varten asetettu määräaika on kulunut umpeen, lautakunta ottaa asian käsiteltäväkseen. Lautakunta voi oma-aloitteisesti hankkia tarpeelliseksi katsomaansa lisäselvitystä asiassa.
Tarvittaessa lautakunta voi pyytää lisäselvitystä hakijalta tai vastaajalta.
13 § Lautakunnan lausunto
Lautakunnan lausunto annetaan kirjallisesti. Kukin asianosainen saa yhden kappaleen ja yksi kappale talletetaan lautakunnan arkistoon.
Lausunto on luottamuksellinen.
14 § Julkistamislupa
Asianosainen voi pyytää lautakunnalta lausunnon julkistamislupaa lausunnon antamisen jälkeen.
Lautakunta voi myöntää julkistamisluvan, jos
- vastaaja ei noudata lausuntoa;
- lupaa pyydetään oikeudenkäyntiä varten;
- asianosaisella on tarve saada oikaista siitä esitettyjä tietoja; tai
- muusta erityisestä syystä.
Lautakunnan on varattava vastapuolelle mahdollisuus antaa vastaus julkistamislupapyyntöön.
Julkistamislupa voidaan erityisestä syystä antaa asianosaista kuulematta. Lautakunnan on kuitenkin heti tämän jälkeen informoitava vastapuolta.
Lautakunta voi oma-aloitteisesti julkistaa lausunnon, jos sillä on tarve oikaista siitä esitettyjä tietoja.
Lautakunta voi antaa viranomaiselle luvan sen pyytämän lausunnon julkistamiseen.
15 § Ennakkolausunto
Elinkeinonharjoittaja voi pyytää lautakunnalta ennakkolausuntoa menettelystä, jonka se suunnittelee tekevänsä elinkeinotoiminnassa.
Ennakkolausuntoa pyydetään kirjallisesti. Samalla on annettava riittävä ja tarpeellinen selvitys asian ratkaisemiseksi.
Ennakkolausunto on luottamuksellinen.
Lautakunnalla on mahdollisuus julkaista ennakkolausuntopyyntö, jos sillä on tarve oikaista siitä esitettyjä tietoja.
16 § Lausuntolyhennelmät
Lautakunta voi julkaista lausuntolyhennelmiä siten, ettei asianosasten nimiä tai liikesalaisuuksia paljasteta.
17 § Salassapitovelvollisuus
Lautakunnan jäsenen ja sihteerin on pidettävä käsitellyt lausunto- ja ennakkolausuntoasiat salassa.
18 § Ohjeet ja määräykset
Lautakunta voi antaa tarkempia ohjeita ja määräyksiä asioiden käsittelemisestä lautakunnassa.
19 § Maksut
Keskuskauppakamari päättää asiasta perittävän maksun suuruuden.
20 § Voimaantulosäännös
Nämä säännöt tulevat voimaan 1. päivänä heinäkuuta 2015.
Sääntöjä on muutettu viimeksi 1.2.2021.